Ekopisteet

Ekopisteet

Ekopisteet ovat kotisi kierrätettäviä jätteitä varten! Voit viedä ekopisteille keräyspaperia, lasipurkkeja ja metallia. Vilkkaimmilla pisteillä kerätään myös kartonkia.

Vuosittain ekopisteiden kautta kerätään ja toimitetaan kierrätettäväksi noin 40 kiloa jätteitä jokaista alueemme asukasta kohti.

HUOM! Ekopisteet on tarkoitettu ja mitoitettu vain kotitalouksien kierrätysjätteille.Yritykset, laitokset, virastot yms. hoitavat jätteiden kierrätyksen hankkimalla omat kiinteistökohtaiset kierrätysastiat.

Ekopisteiden keräysastiat tyhjennetään säännöllisesti, yleensä 1-3 kertaa viikossa. Joskus ekopiste täyttyy ennakoitua nopeammin. Ethän kuitenkaan jätä jätteitä astioiden ulkopuolelle, sillä ne sotkevat ympäristön! Lisäksi sateessa tai lumessa kastunut paperi ja kartonki on käyttökelvotonta.

Vestian toimialueella on käytettävissäsi yli 200 ekopistettä. Osa ekopisteistä on Vestian ylläpitämiä, osa on Rinki Oy:n vastuulla vuoden 2016 alusta lähtien.

Laita oikeat jätteet oikeisiin astioihin. Älä laita astioihin sellaista jätettä, mikä ei niihin kuulu. Näin kaikki kerätty jäte voidaan hyödyntää.

Rinki Oy

Suomen Pakkauskierrätys RINKI Oy on voittoa tavoittelematon, Suomen teollisuuden ja kaupan vuonna 1997 perustama ja omistama palveluyhtiö. Rinki tuottaa yrityksille ratkaisuja pakkausten tuottajavastuun toteutukseen. Kuluttajille Rinki tarjoaa 1.1.2016 alkaen Rinki-ekopisteverkoston pakkausten keräykseen ja lasipakkausjätteen kierrätykseen.